12.4.2012

Sosiaalisen median sivuaine, 2012 op

(suunnattu erityisesti - mutta ei pelkästään - kaikille iästä, pääaineesta tai elämänkatsomuksesta riippumatta)





Yleisö seuraa puhujia tarkkaavaisesti. Joku haukkoo henkeään hämmästyksestä ja kuiskaa vieruskaverilleen: “Ai noinko se tapahtuu? Kaikkea kanssa!”. Virallinen osuus päättyy. “Nyt meillä on aikaa vastata muutamiin kysymyksiin.”, eräs puhujista kertoo runsaslukuiselle kuulijajoukolle. Tusinan verran käsiä nousee välittömästi ylös. Tila täyttyy naureskelusta ja innokkaasta supinasta. Kolme varttia myöhemmin tilaisuus on päättynyt. “Se meni yllättävän hyvin!”, tilaisuuden vetäjä toteaa muille puhujille. “Joo, ehkä ne oikeasti oppi jotain!”, kuuluu toiveikas vastaus.

Kyseessä ei suinkaan ollut ala-astelaisille pidetty sukupuolivalistustunti, vaan kuvitteellinen tilanne, jossa oppilaat pitävät koulun henkilökunnalle “Sosiaalisen median perusteet” - luennon. Pöydät ovat niin sanotusti kääntyneet. Nyt nimittäin olisi olemassa tilaus sille, että nuoret opettaisivat opettajiiaan kehittymään paremmiksi opettajiksi. Historiaa tarkastelemalla voimme todeta, että monen aikaisemman sukupolven nuorille on niin ikään langennut vastuu vanhempiensa, opettajiensa ja työnantajiensa valistamisesta. Nuoret ovat joutuneet esittämään hyvin vaikeita kysymyksiä. Nämä sukupolvien väliset dialogit ovat koskettaneet kaikkea mahdollista TV-viihteestä ja videopeleistä naisten oikeuksiin ja sotien tarpeellisuuteen.


Internet: ei koskaan valmis?


Nykyinen aikakautemme on informaation aikakausi. Tällä tarkoitetaan tiedonvälityksen ja yhteistyön uutta ennenäkemätöntä kukoistusta ja suurta lupausta tulevaisuuden utopistisesta ubiikkiyhteiskunnasta, jossa kaikki kansat ovat yhtä. Olivat kaukaisen tulevaisuuden kristallipallo-skenaariot mitä hyvänsä, Internet on joka tapauksessa kehittymässä vauhdilla joksikin, jota ei muutama vuosi sitten osattu edes kuvitella. Tai itseasissa kyllä osattiin - jo vuosikymmeniä ennen nykyisen WWW:n syntyä.

Tällä kaukokatseisella tietämyksellä ei kuitenkaan ole ollut hallitsevaa roolia Internetin kehityksessä viimeisen 20 vuoden aikana. Eräs keskeinen maailmanlaajuista tietoverkkoa koskettava visio nimittäin oli se, että verkosto olisi perusolemukseltaan sosiaalinen ja kansainvälistä yhteistyötä edistävä niin merkittävissä määrin, että ihmiskunta nousisi sen suoman kollektiivisen älyn voimaannuttamana uudelle tietoisuuden tasolle ja ottaisi aimo harppauksen eteenpäin niin yhteiskunnallisessa kuin teknisessä kehityksessä.



Digitaalinen kuilu: maassa maan tavalla!


Edellä kuvaamani utopistinen ennuste yhteisöllisyydestä ei ole vielä toteutunut. Niin kutsuttu digitaalinen kuilu on valtaisa ja kasvaa yhä. Kuten resurssien ja yhteiskunnallisen pääoman suhteen yleensäkin, myös Internetin suomien rikkauksien suhteen maailman kansat ovat keskenään hyvin eriarvoisessa asemassa. Sähköverkko ei yllä jokaiseen kylään ja notkelmaan, laajakaistasta puhumattakaan. Kun näin ei ole vielä Suomessakaan, miten lienee asiain laita esimerksi Intiassa tai Afrikassa?

Viime vuosina olemme kaikeksi onneksi alkaneet nähdä merkkejä paremmasta Internetin - ja siten ihmiskunnan - tulevaisuudesta. Välillä nämä merkit ovat tulleet varsin yllättävistä lähteistä, kuten “Arabikevät” ja monet kansainväliset kriisit, kuten maanjäristykset ja tsunamit osoittavat. Yhteistä näissä kaikissa tapahtumissa ovat ne uudet viestintätavat, joita ihmiset ovat esimerkiksi kriisin keskellä oppineet käyttämään. Sosiaalisen median teknologiat, kuten yhteisöpalvelut Twitter ja Facebook, eivät sinällään ole tarkastelun keskiössä, vaan huomion arvoista on tulkita niitä toimintatapoja ja kokonaisia uusia kulttuurin ja uudenlaisen (tai ainakin unohdetun) yhteisöllisyyden ja heimoajattelun piirteitä, joita näiden tapahtumien puitteissa on noussut esiin.

Alun “Oppitunti Somesta” - kohtaukseen palataksemme on mielestäni ilmeistä, että myös suomalaisten Internet-käyttäjien keskuudessa on olemassa merkittävä digitaalinen kuilu. Näin siitäkin huolimatta, että tietoverkot ja muut nykyajan välttämättömyydet ovat likimain kaikkien mittarien mukaan olleet hyvällä mallilla jo vuosikausia. Suomessa kuilu on laajentunut ns. hitaiden omaksujien ja toisaalta “diginatiivien” olemassaolon vuoksi. Diginatiivit eli nuoret, jotka ovat kasvaneet Internetin ja mobiiliteknologian parissa, elävät online-maailmassa, jossa kaikki on  jatkuvasti yhteydessä kaikkeen, yksilö yhteisöön ja yhteisö lukemattomiin muihin kaltaisiinsa heimoihin. Hitaat omaksujat puolestaan kärsivällisesti odottavat viimeiseen mahdolliseen hetkeen sitä, että heidän pitäisi opetella mitään sellaista, mitä heidän omien vanhempiensa tai isovanhempiensa ei tarvinnut. Maailma muuttuu nopeasti, ihmiset hitaasti. Todellisuutta voi paeta monin keinoin: virtuaalitodellisuuteen tai itsetehtyyn kuplaan, josta käsin ympäröivää fyysistä todellisuutta tarkastellaan paksujen, utuisten silmälasien läpi tai ei ollenkaan.

On luonnollista ja ymmärrettävää, että ihmiset omaksuvat uusia asioita kukin omaan tahtiinsa ja omien mieltymystensä mukaisesti. Demokratiassa turvataan yksilön oikeus hallita omaa elämäänsä. Kansalainen voi esimerkiksi tehdä omat päätöksensä siitä, millä tavoin hän ottaa osaa paikallisessa yhteisössä tai laajemmin yhteiskunnassa käytäviin keskusteluihin ja alati muuttuviin ilmiöihin - vai ottaako osaa lainkaan. Samoin on luonnollista, että edeltävien sukupolvien hartioilla seisovien nuorten täytyy kantaa vastuunsa yhteisön viemisestä eteenpäin - erityisesti niiltä osin kuin vanhemmat sukupolvet eivät siihen yksistään ja omatoimisesti kykene.

1.3.2012

Yliopistojen yhteiskunnallinen vaikuttavuus 2010-luvulla



On jälleen se aika vuodesta kun opiskelijahaku yliopistoihin pyörähtää käyntiin. Jotkut opinahjot saavat runsaasti hakijoita, toiset vähemmän. Yliopisto saattaa joutua pohtimaan sitä, miksi oman oppilaitoksen kiinnostavuus on hakutilastojen valossa heikompi kuin joidenkin toisten. Yliopiston valovoimaisuus kulminoituu monella tapaa sen brändiin; millaisena opiskelupaikkaa hakevat nuoret näkevät koulun? Olisiko sinne siistiä päästä vai onko kyseessä toissijainen vaihtoehto?

Eräs asia jota yliopisto ei voi muuttaa on sen sijainti Google Mapsissa. Aalto-yliopisto on kiihkeästi sykkivässä metropoli-Guggenheim-Helsingissä, Tampereen yliopisto on.. Tampereella - kävelymatkan päässä Särkänniemestä! Vastaavasti sijainnin suhteen joillekin kampuksille ropisee nuorilta miinuspisteitä - t.s. niistä ei “liketetä”. Sijainti ja muut sen mukana tulevat plussat ja miinukset voidaan toki aina osittain kääntä eduksi jos tahto ja mielikuvitus siihen riittävät. Tässä yhteydessä haluan kuitenkin keskittyä erääseen toisenlaiseen yliopiston brändin kulmakiveen, nimittäin oppilaitoksen sijaintiin verkossa.

Tämä aihe on vähintään yhtä vanha kuin itse Internet. Se ei kuitenkaan näytä tarkoittavan edes Suomen ns. tietoyhteiskunnassa sitä, että yritykset, valtion laitokset ja muut instituutiot (kuten yliopistot) osaisivat kovinkaan kummoisesti verkkoa hyödyntää! Tyypillinen otsikointi näinä päivinä on kutakuinkin seuraava: “kuluttajat/nuoret/kansalaiset/insertgroup ovat jo netissä/SoMe:ssa, alan x instituutiot/yritykset eivät/harkitsevat asiaa”. Varsin aiheellinen kysymykseni onkin: Y U NO CLAIM UR PLACE IN TEH INTERNETS!?


Yliopisto goes #socialmedia

Onko esimerkiksi yliopistoilla varaa olla hyödyntämättä verkon valtaisaa potentiaalia? Onko tässä(kin) asiassa pakko kuulua - markkinointitermejä käyttääkseni - “late majority” tai “laggards” -ryhmään? Toki jos kaikki ovat netissä niin kunkin sieltä saama hyöty tai muu kilpailuetu suhteellisesti pienenee, mutta se ei silti missään määrin kumoa sitä faktaa että netissä on oltava! Tästä pääsemmekin siihen, että siellä oleminen ei 2010-luvulle tultaessa enää tarkoita pelkkää oman webbisaitin päivittämistä viiden vuoden välein tai muuta pientä puuhastelua, vaan olennaista olisi verkostoitua kaikin keinoin!

On selvää, että yliopistojen täytyisi nykyistä määrätietoisemmin hyödyntää SoMe:n tarjoamia mahdollisuuksia; niin henkilökunnan kuin opiskelijoidenkin tulisi ryhtyä aktiivisiksi oman koulutus/opiskelualansa toimijoiksi mm. FB/G+:ssa, LinkedInissä ja Twitterissä. Tämä tarkoittaisi yksityis- ja kouluminän yhdistämistä. Tarkoituksena olisi luoda itsestä kuva ammattilaisena tai ainakin sellaiseksi opiskelevana ja siinä sivussa edistää oman koulunsa tunnettuutta ja mainetta. Em. palvelualustat ovat kenties ne ilmeisimmät, mutta sitäkin tärkeämmät vaihtoehdot tämän asian toteuttamiselle käytännössä. Näiden netin ns. pääfoorumeiden ympäriltä löytyy lukemattomia muita verkossa tehokkaasti toimimisen apuvälineitä, mutta niiden läpikäymiseen tarvittaisiin jo muutaman kirjan verran sivuja - paitsi että kunkin kirjan ilmestymiseen mennessä sisältö olisi jo auttamatta vanhentunut!


Vetoapua verkostojen voimalla

Meidän tulisi kyetä samanaikaisesti sekä suoriutumaan opinnoistamme että huolehtimaan verkostoitumisestamme niin reaalimaailmassa kuin netissäkin. Ja vaikka olemmekin ensijaisesti opiskelijoita, kontaktien hankkiminen työyhteisöistä olisi hyvä aloittaa mahdollisimman varhain. Moni tuntuu ajattelevan, että nämä asiat ehtii kyllä hoitaa myöhemminkin - vaikka sitten kun on valmistunut ja työelämässä. Olisi kuitenkin niin yliopiston kuin opiskelijan itsensä kannalta erinomaisen hyödyllistä mikäli henkilökunta ja opiskelijat ottaisivat asiakseen luoda & kehittää näitä erinäisiä instituutioiden ja yksityishenkilöiden verkkoprofiileja ja kontaktiverkostoja. Esimerkiksi LinkedInin rooli tässä yhtälössä on selviö: sen avulla ihmiset muodostavat niin opintojen kuin  työtehtävienkin näkökulmasta osaamisverkostoja, joita voi hyödyntää jo opintojen aikana ja erityisesti myöhemmin työelämässä. Nämä verkostot eivät materialisoidu päivässä, vaan on itsestään selvää, että ne rakentuvat pitkän ajan kuluessa.

Yliopiston brändin vetovoima ja sen opiskelijoiden työllistymismahdollisuudet ovat mitä suurimmassa määrin riippuvaisia verkostoista - sekä face-to-face että sähköisesti muodostetuista. Ymmärrän, että näin tiukasti rajattu näkökulma eittämättä jättää muita tärkeitä dialogeja varjoonsa, mutta mielestäni asiani on sen verran painava että se ansaitsee nykyistä enemmän puheenvuoroja niin puolesta kuin vastaan; pääsia että ongelma tiedostetaan ja siitä käydään keskustelua! Ja että asialle tehdään jotain!

Rohkenen nostaa esiin vielä yhden tärkeän verkostoitumiseen ja brändin kehittämiseen liittyvän piirteen. Useimmat suomalaiset instituutiot ovat jo verkossa & verkostoituneet jossain määrin, myös yliopistot. Kuitenkin nyt kun olisi aika ottaa netti tosissaan - esim. määrätietoisesti luomalla läsnäolo sosiaaliseen mediaan - useimmat tahot silminnähden epäröivät moisten hankkeiden toteuttamista! Varmasti kautta Suomen järjestetään koulutuksia ja seminaareja esim. SoMe:sta (mikä on sinänsä hyvä), mutta ongelmaksi muodostuu varsinaisen tekemisen vähyys ja kaiken netissä luotsimiseen liittyvän tiedon nopeasti muuttuva luonne. Viisaudet, jotka tänään käydään läpi Powerpoint-sulkeisissa ovat vanhaa tietoa siinä vaiheessa kun niitä vihdoin aletaan käytännössä soveltamaan! SoMe:a ja muita netin ihmeellisyyksiä ei voi opiskella muuten kuin asettamalla itsensä alttiiksi virheille ja vaaroille eli hyppäämällä sekaan! Sama pitää paikkansa myös opiskelijoiden työelämävalmiuksien hankkimisen suhteen: valmiuksia saa opiskelemalla vain rajatusti - jossain vaiheessa sinne työelämään on oikeasti loikattava mukaan - ja hyvissä ajoin muodostetut verkostot voivat auttaa isosti!

16.2.2012

Internet: The Final Frontier.. before the Next Frontier!



Ihmiset, tehkää itsellenne palvelus ja liittykää tänä vuonna 1. LinkedIniin ja 2. Twitteriin! Just sayin', is all.


"Miksi?"

Verkostoitumisen takia ja koska ko. palvelut toimivat sitä tehokkaammin mitä enemmän niissä on käyttäjiä. Jos esimerkiksi ammattilainen x luo profiilin LinkedIniin ja sitten suostuttelee myös ystävänsä ja työkaverinsa liittymään, koko sakki hyötyy kollektiivisesti.

Myöskin on pidemmän aikaa ollut selvää, että SoMen ja näiden erinäisten verkkoprofiileiden merkitys mm. työnhaussa tulee korostumaan olennaisesti. Tämä ei varmasti kosketa kaikkia aloja yhtälailla, mutta itse esimerkiksi opiskelen viestintää t.s. voitaisiin perustellusti pitää suoranaisena puutteena jos minulla ei olisi asianmukaista läsnäoloa verkossa.

"Sieniä sateella" kuvastaa hyvin näiden(kin) verkkoalustojen kasvutahtia. Vaihtoehtoja on liikaa. Eräs kuhunkin palveluun liittymisen kriteeri on mielestäni palvelun tunnettuus & käyttäjämäärät - onhan kyseessä kuitenkin verkostoituminen, jolloin periaatteessa enempi on parempi! Edelleen oletan, että jatkossakin tulee tapahtumaan sitä, että isot toimijat (kuten LinkedIn & Twitter) jatkavat kasvuaan ja siinä sivussa joko ostavat tai ajavat ulos busineksestä pienemmät kilpailijansa. Charles Darwin olisi ylpeä.


Eikä tässä vielä kaikki!

LinkedIn-profiilista on enemmän hyötyä kuin haittaa. Elämässä voi tulla useita kohtia vastaan jolloin näihin SoMe-verkostoitumisiin liittyvät "kortit katsotaan". It's best to be prepared.

Edelleen verkostoituminen tapahtuu niin tosielämässä kuin netissäkin pitkän ajan kuluessa; jos nämä profiilit tulee perustaneeksi vasta sitten kun esimerkiksi koulusta valmistuttuaan päättää hakea töitä, se kyllä paistaa läpi!

Mitä tulee Twitteriin, käytän sitä tällä hetkellä tiedonhankintaan ja pikaiseen ajatustenvaihtoon - ja tietysti verkostoitumiseen. Ääriesimerkki: näen, että jos minulla olisi esim. 24 000 Twitter-seuraajaa (kuten amerikkalaisella mobiilialan toimittajalla (at)noahkravitz), se olisi ehdottomasti mainitsemisen arvoinen asia CV:ssä. Kun minut palkkaa töihin, tuon mukanani luonnollisesti myös erinäiset verkostoni. Lisäksi seuraamalla Twitterissä itseäni paljon kokeneempia ihmisiä saan melkoisen kattavan kuvan siitä, mitä tietyillä aloilla tällä hetkellä tapahtuu ja voin poimia parhaat jutut päältä. Tieto on valtaa.

Kaikki tällainen on aikani arvoista toimintaa kunhan toimin määrätietoisesti. En suinkaan aio itsetarkoituksellisesti "keräillä" seuraajia Twitterissä tai muuallakaan, vaan pyrin aitoon verkostojen ja oman SoMe-asiantuntemukseni asteittaiseen kasvattamiseen. Level-uppeja työelämää varten!

Sanoinko jo, että opiskelen viestintää yliopistossa? Miten muutenkaan minun kannattaisi tätä asiaa lähestyä? Pitäisikö lukita itseni pimeään huoneeseen ja teeskennellä että Internetiä ei koskaan ole ollutkaan? .. ja hankkia työpaikka jostain paikallissanomalehdestä ja toivoa että nämä muutokset & myllerrykset eivät milloinkaan tule koskettamaan perinteistä julkaisualaa (ja mahd. vaarantamaan työpaikkaani lehdessä)?

Ennemmin kuulun "varhaisten omaksujien" ja muiden nörttien sekalaiseen joukkoon; silläkin riskillä että joskus tulisi tehtyä vääriä valintoja tuntemattomilla mailla liikkuessaan! Internet on periamerikkalainen "frontier"! 

9.2.2012

ASDF!



Kuntaliitokset!

* Kolme-neljäsosaa kuulijoista äänestää jaloillaan ulostautumalla auditoriosta *

65 kuntaa Suomeen? Kaikkea kanssa! Minulla olisi oma ehdotukseni, jonka avulla puolitettaisiin vielä hurjimmatkin tähänastiset arviot! Kokoontukaa siis piiriin tähän särkyneistä unelmista ja vihaisten lintujen vihaisista kaakatuksista koostetun vertauskuvallisen nuotion ympärille ja kuunnelkaa!

Muistan ammoisina aikoina lukeneeni netistä (citation needed), että kaikki maailman ihmiset olisi mahdollista ahtaa kutakuinkin jalkapallokentän kokoiselle alueelle (citation needed). Ehdotankin nyt, että käyttäisimme näitä tiukan tieteellisiä laskelmia (citation needed) apuna kuntaliitosten toteuttamisessa.

Kaiken ytimessä olisivat tiukkaakin tiukemmin rakennetut asuinkeskukset, kutsutaan niitä nyt vaikka Kuntakeskitysleireiksi. Nämä keskitysleirit olisivat maantieteellisesti erittäin kompaktin kokoisia; kuhunkin leiriin olisi survottu esim. 10-15  kuntaliitoksen kaikki ihmiset sekä näiden tarvitsemat palvelut (tätä kirjoittaessani mieleni alkoi jostain syystä tehdä silliä ja aladoobia!). Alue olisi niin piskuinen, että kaikki olisi helposti kävelyetäisyyden päässä. Ajatelkaas: ei enää valitusta pendelöinnistä tai siitä että lähin baari sijaitsee 60 kilometrin päässä!

Keskityskuntalaisten tarvitsemat palvelut olisi mahdollista toteuttaa äärimmäisen kustannustehokkaasti: jokaisen keskittymän sydämeen pystytettäisiin 1. Alko, 2. Työkkäri + Kela, 3. ABC 4. karaokebaari ja 5. kebabpizzeria. Työpaikkoja olisi jaossa tasan sen verran mitä em. palveluiden pyörittäminen vaatisi. Loput saisivat luvan mennä norkoilemaan Työkkärin ja/tai ABC:n kulmalle as per usual.

Itseasiassa ideani on niin ilmeisen toimiva, että miksi kukaan ei ole hoksannut tätä aiemmin? Olisimme voineet välttää kaiken sen itkun ja porun! Vieläkö Leijonan Kita pyörii telkussa? Tarvitsen tähän äkkiä patentin ja 1000 000 000 € enkelisijoituksia niin johan pääsen alkuun!

Päätän pölinäni kehottamalla jokaista teistä tukemaan nyt keväällä SUOMALAISTA OSAAMISTA JA SUOMALAISTA TYÖTÄ! Enkä tarkoita nyt Nokian jeesaamista ostamalla ei-niin-kotimaista Lumiaa vaan kehotan kaikkia suuntaamaan lähimpään hyvinvarustettuun elokuvateatteriin huhtikuussa kun kaikkien aikojen kallein Suomalainen elokuva Iron Sky saa ensi-iltansa! Kuunatseja! Avaruustaisteluita! Sarah Palin! See u there & don't be SQ!!