Sosiaalisen median sivuaine, 2012 op

(suunnattu erityisesti - mutta ei pelkästään - kaikille iästä, pääaineesta tai elämänkatsomuksesta riippumatta)

Yleisö seuraa puhujia tarkkaavaisesti. Joku haukkoo henkeään hämmästyksestä ja kuiskaa vieruskaverilleen: “Ai noinko se tapahtuu? Kaikkea kanssa!”. Virallinen osuus päättyy. “Nyt meillä on aikaa vastata muutamiin kysymyksiin.”, eräs puhujista kertoo runsaslukuiselle kuulijajoukolle. Tusinan verran käsiä nousee välittömästi ylös. Tila täyttyy naureskelusta ja innokkaasta supinasta. Kolme varttia myöhemmin tilaisuus on päättynyt. “Se meni yllättävän hyvin!”, tilaisuuden vetäjä toteaa muille puhujille. “Joo, ehkä ne oikeasti oppi jotain!”, kuuluu toiveikas vastaus.

Kyseessä ei suinkaan ollut ala-astelaisille pidetty sukupuolivalistustunti, vaan kuvitteellinen tilanne, jossa oppilaat pitävät koulun henkilökunnalle “Sosiaalisen median perusteet” - luennon. Pöydät ovat niin sanotusti kääntyneet. Nyt nimittäin olisi olemassa tilaus sille, että nuoret opettaisivat opettajiiaan kehittymään paremmiksi opettajiksi. Historiaa tarkastelemalla voimme todeta, että monen aikaisemman sukupolven nuorille on niin ikään langennut vastuu vanhempiensa, opettajiensa ja työnantajiensa valistamisesta. Nuoret ovat joutuneet esittämään hyvin vaikeita kysymyksiä. Nämä sukupolvien väliset dialogit ovat koskettaneet kaikkea mahdollista TV-viihteestä ja videopeleistä naisten oikeuksiin ja sotien tarpeellisuuteen.

Internet: ei koskaan valmis?

Nykyinen aikakautemme on informaation aikakausi. Tällä tarkoitetaan tiedonvälityksen ja yhteistyön uutta ennenäkemätöntä kukoistusta ja suurta lupausta tulevaisuuden utopistisesta ubiikkiyhteiskunnasta, jossa kaikki kansat ovat yhtä. Olivat kaukaisen tulevaisuuden kristallipallo-skenaariot mitä hyvänsä, Internet on joka tapauksessa kehittymässä vauhdilla joksikin, jota ei muutama vuosi sitten osattu edes kuvitella. Tai itseasissa kyllä osattiin - jo vuosikymmeniä ennen nykyisen WWW:n syntyä.

Tällä kaukokatseisella tietämyksellä ei kuitenkaan ole ollut hallitsevaa roolia Internetin kehityksessä viimeisen 20 vuoden aikana. Eräs keskeinen maailmanlaajuista tietoverkkoa koskettava visio nimittäin oli se, että verkosto olisi perusolemukseltaan sosiaalinen ja kansainvälistä yhteistyötä edistävä niin merkittävissä määrin, että ihmiskunta nousisi sen suoman kollektiivisen älyn voimaannuttamana uudelle tietoisuuden tasolle ja ottaisi aimo harppauksen eteenpäin niin yhteiskunnallisessa kuin teknisessä kehityksessä.

Digitaalinen kuilu: maassa maan tavalla!

Edellä kuvaamani utopistinen ennuste yhteisöllisyydestä ei ole vielä toteutunut. Niin kutsuttu digitaalinen kuilu on valtaisa ja kasvaa yhä. Kuten resurssien ja yhteiskunnallisen pääoman suhteen yleensäkin, myös Internetin suomien rikkauksien suhteen maailman kansat ovat keskenään hyvin eriarvoisessa asemassa. Sähköverkko ei yllä jokaiseen kylään ja notkelmaan, laajakaistasta puhumattakaan. Kun näin ei ole vielä Suomessakaan, miten lienee asiain laita esimerksi Intiassa tai Afrikassa?

Viime vuosina olemme kaikeksi onneksi alkaneet nähdä merkkejä paremmasta Internetin - ja siten ihmiskunnan - tulevaisuudesta. Välillä nämä merkit ovat tulleet varsin yllättävistä lähteistä, kuten “Arabikevät” ja monet kansainväliset kriisit, kuten maanjäristykset ja tsunamit osoittavat. Yhteistä näissä kaikissa tapahtumissa ovat ne uudet viestintätavat, joita ihmiset ovat esimerkiksi kriisin keskellä oppineet käyttämään. Sosiaalisen median teknologiat, kuten yhteisöpalvelut Twitter ja Facebook, eivät sinällään ole tarkastelun keskiössä, vaan huomion arvoista on tulkita niitä toimintatapoja ja kokonaisia uusia kulttuurin ja uudenlaisen (tai ainakin unohdetun) yhteisöllisyyden ja heimoajattelun piirteitä, joita näiden tapahtumien puitteissa on noussut esiin.

Alun “Oppitunti Somesta” - kohtaukseen palataksemme on mielestäni ilmeistä, että myös suomalaisten Internet-käyttäjien keskuudessa on olemassa merkittävä digitaalinen kuilu. Näin siitäkin huolimatta, että tietoverkot ja muut nykyajan välttämättömyydet ovat likimain kaikkien mittarien mukaan olleet hyvällä mallilla jo vuosikausia. Suomessa kuilu on laajentunut ns. hitaiden omaksujien ja toisaalta “diginatiivien” olemassaolon vuoksi. Diginatiivit eli nuoret, jotka ovat kasvaneet Internetin ja mobiiliteknologian parissa, elävät online-maailmassa, jossa kaikki on  jatkuvasti yhteydessä kaikkeen, yksilö yhteisöön ja yhteisö lukemattomiin muihin kaltaisiinsa heimoihin. Hitaat omaksujat puolestaan kärsivällisesti odottavat viimeiseen mahdolliseen hetkeen sitä, että heidän pitäisi opetella mitään sellaista, mitä heidän omien vanhempiensa tai isovanhempiensa ei tarvinnut. Maailma muuttuu nopeasti, ihmiset hitaasti. Todellisuutta voi paeta monin keinoin: virtuaalitodellisuuteen tai itsetehtyyn kuplaan, josta käsin ympäröivää fyysistä todellisuutta tarkastellaan paksujen, utuisten silmälasien läpi tai ei ollenkaan.

On luonnollista ja ymmärrettävää, että ihmiset omaksuvat uusia asioita kukin omaan tahtiinsa ja omien mieltymystensä mukaisesti. Demokratiassa turvataan yksilön oikeus hallita omaa elämäänsä. Kansalainen voi esimerkiksi tehdä omat päätöksensä siitä, millä tavoin hän ottaa osaa paikallisessa yhteisössä tai laajemmin yhteiskunnassa käytäviin keskusteluihin ja alati muuttuviin ilmiöihin - vai ottaako osaa lainkaan. Samoin on luonnollista, että edeltävien sukupolvien hartioilla seisovien nuorten täytyy kantaa vastuunsa yhteisön viemisestä eteenpäin - erityisesti niiltä osin kuin vanhemmat sukupolvet eivät siihen yksistään ja omatoimisesti kykene.

Yliopistojen yhteiskunnallinen vaikuttavuus 2010-luvulla

On jälleen se aika vuodesta kun opiskelijahaku yliopistoihin pyörähtää käyntiin. Jotkut opinahjot saavat runsaasti hakijoita, toiset vähemmän. Yliopisto saattaa joutua pohtimaan sitä, miksi oman oppilaitoksen kiinnostavuus on hakutilastojen valossa heikompi kuin joidenkin toisten. Yliopiston valovoimaisuus kulminoituu monella tapaa sen brändiin; millaisena opiskelupaikkaa hakevat nuoret näkevät koulun? Olisiko sinne siistiä päästä vai onko kyseessä toissijainen vaihtoehto?

Eräs asia jota yliopisto ei voi muuttaa on sen sijainti Google Mapsissa. Aalto-yliopisto on kiihkeästi sykkivässä metropoli-Guggenheim-Helsingissä, Tampereen yliopisto on.. Tampereella - kävelymatkan päässä Särkänniemestä! Vastaavasti sijainnin suhteen joillekin kampuksille ropisee nuorilta miinuspisteitä - t.s. niistä ei “liketetä”. Sijainti ja muut sen mukana tulevat plussat ja miinukset voidaan toki aina osittain kääntä eduksi jos tahto ja mielikuvitus siihen riittävät. Tässä yhteydessä haluan kuitenkin keskittyä erääseen toisenlaiseen yliopiston brändin kulmakiveen, nimittäin oppilaitoksen sijaintiin verkossa.

Tämä aihe on vähintään yhtä vanha kuin itse Internet. Se ei kuitenkaan näytä tarkoittavan edes Suomen ns. tietoyhteiskunnassa sitä, että yritykset, valtion laitokset ja muut instituutiot (kuten yliopistot) osaisivat kovinkaan kummoisesti verkkoa hyödyntää! Tyypillinen otsikointi näinä päivinä on kutakuinkin seuraava: “kuluttajat/nuoret/kansalaiset/insertgroup ovat jo netissä/SoMe:ssa, alan x instituutiot/yritykset eivät/harkitsevat asiaa”. Varsin aiheellinen kysymykseni onkin: Y U NO CLAIM UR PLACE IN TEH INTERNETS!?


Yliopisto goes #socialmedia

Onko esimerkiksi yliopistoilla varaa olla hyödyntämättä verkon valtaisaa potentiaalia? Onko tässä(kin) asiassa pakko kuulua - markkinointitermejä käyttääkseni - “late majority” tai “laggards” -ryhmään? Toki jos kaikki ovat netissä niin kunkin sieltä saama hyöty tai muu kilpailuetu suhteellisesti pienenee, mutta se ei silti missään määrin kumoa sitä faktaa että netissä on oltava! Tästä pääsemmekin siihen, että siellä oleminen ei 2010-luvulle tultaessa enää tarkoita pelkkää oman webbisaitin päivittämistä viiden vuoden välein tai muuta pientä puuhastelua, vaan olennaista olisi verkostoitua kaikin keinoin!

On selvää, että yliopistojen täytyisi nykyistä määrätietoisemmin hyödyntää SoMe:n tarjoamia mahdollisuuksia; niin henkilökunnan kuin opiskelijoidenkin tulisi ryhtyä aktiivisiksi oman koulutus/opiskelualansa toimijoiksi mm. FB/G+:ssa, LinkedInissä ja Twitterissä. Tämä tarkoittaisi yksityis- ja kouluminän yhdistämistä. Tarkoituksena olisi luoda itsestä kuva ammattilaisena tai ainakin sellaiseksi opiskelevana ja siinä sivussa edistää oman koulunsa tunnettuutta ja mainetta. Em. palvelualustat ovat kenties ne ilmeisimmät, mutta sitäkin tärkeämmät vaihtoehdot tämän asian toteuttamiselle käytännössä. Näiden netin ns. pääfoorumeiden ympäriltä löytyy lukemattomia muita verkossa tehokkaasti toimimisen apuvälineitä, mutta niiden läpikäymiseen tarvittaisiin jo muutaman kirjan verran sivuja - paitsi että kunkin kirjan ilmestymiseen mennessä sisältö olisi jo auttamatta vanhentunut!


Vetoapua verkostojen voimalla

Meidän tulisi kyetä samanaikaisesti sekä suoriutumaan opinnoistamme että huolehtimaan verkostoitumisestamme niin reaalimaailmassa kuin netissäkin. Ja vaikka olemmekin ensijaisesti opiskelijoita, kontaktien hankkiminen työyhteisöistä olisi hyvä aloittaa mahdollisimman varhain. Moni tuntuu ajattelevan, että nämä asiat ehtii kyllä hoitaa myöhemminkin - vaikka sitten kun on valmistunut ja työelämässä. Olisi kuitenkin niin yliopiston kuin opiskelijan itsensä kannalta erinomaisen hyödyllistä mikäli henkilökunta ja opiskelijat ottaisivat asiakseen luoda & kehittää näitä erinäisiä instituutioiden ja yksityishenkilöiden verkkoprofiileja ja kontaktiverkostoja. Esimerkiksi LinkedInin rooli tässä yhtälössä on selviö: sen avulla ihmiset muodostavat niin opintojen kuin  työtehtävienkin näkökulmasta osaamisverkostoja, joita voi hyödyntää jo opintojen aikana ja erityisesti myöhemmin työelämässä. Nämä verkostot eivät materialisoidu päivässä, vaan on itsestään selvää, että ne rakentuvat pitkän ajan kuluessa.

Yliopiston brändin vetovoima ja sen opiskelijoiden työllistymismahdollisuudet ovat mitä suurimmassa määrin riippuvaisia verkostoista - sekä face-to-face että sähköisesti muodostetuista. Ymmärrän, että näin tiukasti rajattu näkökulma eittämättä jättää muita tärkeitä dialogeja varjoonsa, mutta mielestäni asiani on sen verran painava että se ansaitsee nykyistä enemmän puheenvuoroja niin puolesta kuin vastaan; pääsia että ongelma tiedostetaan ja siitä käydään keskustelua! Ja että asialle tehdään jotain!

Rohkenen nostaa esiin vielä yhden tärkeän verkostoitumiseen ja brändin kehittämiseen liittyvän piirteen. Useimmat suomalaiset instituutiot ovat jo verkossa & verkostoituneet jossain määrin, myös yliopistot. Kuitenkin nyt kun olisi aika ottaa netti tosissaan - esim. määrätietoisesti luomalla läsnäolo sosiaaliseen mediaan - useimmat tahot silminnähden epäröivät moisten hankkeiden toteuttamista! Varmasti kautta Suomen järjestetään koulutuksia ja seminaareja esim. SoMe:sta (mikä on sinänsä hyvä), mutta ongelmaksi muodostuu varsinaisen tekemisen vähyys ja kaiken netissä luotsimiseen liittyvän tiedon nopeasti muuttuva luonne. Viisaudet, jotka tänään käydään läpi Powerpoint-sulkeisissa ovat vanhaa tietoa siinä vaiheessa kun niitä vihdoin aletaan käytännössä soveltamaan! SoMe:a ja muita netin ihmeellisyyksiä ei voi opiskella muuten kuin asettamalla itsensä alttiiksi virheille ja vaaroille eli hyppäämällä sekaan! Sama pitää paikkansa myös opiskelijoiden työelämävalmiuksien hankkimisen suhteen: valmiuksia saa opiskelemalla vain rajatusti - jossain vaiheessa sinne työelämään on oikeasti loikattava mukaan - ja hyvissä ajoin muodostetut verkostot voivat auttaa isosti!

Internet: The Final Frontier.. before the Next Frontier!

Ihmiset, tehkää itsellenne palvelus ja liittykää tänä vuonna 1. LinkedIniin ja 2. Twitteriin! Just sayin', is all.


"Miksi?"

Verkostoitumisen takia ja koska ko. palvelut toimivat sitä tehokkaammin mitä enemmän niissä on käyttäjiä. Jos esimerkiksi ammattilainen x luo profiilin LinkedIniin ja sitten suostuttelee myös ystävänsä ja työkaverinsa liittymään, koko sakki hyötyy kollektiivisesti.

Myöskin on pidemmän aikaa ollut selvää, että SoMen ja näiden erinäisten verkkoprofiileiden merkitys mm. työnhaussa tulee korostumaan olennaisesti. Tämä ei varmasti kosketa kaikkia aloja yhtälailla, mutta itse esimerkiksi opiskelen viestintää t.s. voitaisiin perustellusti pitää suoranaisena puutteena jos minulla ei olisi asianmukaista läsnäoloa verkossa.

"Sieniä sateella" kuvastaa hyvin näiden(kin) verkkoalustojen kasvutahtia. Vaihtoehtoja on liikaa. Eräs kuhunkin palveluun liittymisen kriteeri on mielestäni palvelun tunnettuus & käyttäjämäärät - onhan kyseessä kuitenkin verkostoituminen, jolloin periaatteessa enempi on parempi! Edelleen oletan, että jatkossakin tulee tapahtumaan sitä, että isot toimijat (kuten LinkedIn & Twitter) jatkavat kasvuaan ja siinä sivussa joko ostavat tai ajavat ulos busineksestä pienemmät kilpailijansa. Charles Darwin olisi ylpeä.


Eikä tässä vielä kaikki!

LinkedIn-profiilista on enemmän hyötyä kuin haittaa. Elämässä voi tulla useita kohtia vastaan jolloin näihin SoMe-verkostoitumisiin liittyvät "kortit katsotaan". It's best to be prepared.

Edelleen verkostoituminen tapahtuu niin tosielämässä kuin netissäkin pitkän ajan kuluessa; jos nämä profiilit tulee perustaneeksi vasta sitten kun esimerkiksi koulusta valmistuttuaan päättää hakea töitä, se kyllä paistaa läpi!

Mitä tulee Twitteriin, käytän sitä tällä hetkellä tiedonhankintaan ja pikaiseen ajatustenvaihtoon - ja tietysti verkostoitumiseen. Ääriesimerkki: näen, että jos minulla olisi esim. 24 000 Twitter-seuraajaa (kuten amerikkalaisella mobiilialan toimittajalla (at)noahkravitz), se olisi ehdottomasti mainitsemisen arvoinen asia CV:ssä. Kun minut palkkaa töihin, tuon mukanani luonnollisesti myös erinäiset verkostoni. Lisäksi seuraamalla Twitterissä itseäni paljon kokeneempia ihmisiä saan melkoisen kattavan kuvan siitä, mitä tietyillä aloilla tällä hetkellä tapahtuu ja voin poimia parhaat jutut päältä. Tieto on valtaa.

Kaikki tällainen on aikani arvoista toimintaa kunhan toimin määrätietoisesti. En suinkaan aio itsetarkoituksellisesti "keräillä" seuraajia Twitterissä tai muuallakaan, vaan pyrin aitoon verkostojen ja oman SoMe-asiantuntemukseni asteittaiseen kasvattamiseen. Level-uppeja työelämää varten!

Sanoinko jo, että opiskelen viestintää yliopistossa? Miten muutenkaan minun kannattaisi tätä asiaa lähestyä? Pitäisikö lukita itseni pimeään huoneeseen ja teeskennellä että Internetiä ei koskaan ole ollutkaan? .. ja hankkia työpaikka jostain paikallissanomalehdestä ja toivoa että nämä muutokset & myllerrykset eivät milloinkaan tule koskettamaan perinteistä julkaisualaa (ja mahd. vaarantamaan työpaikkaani lehdessä)?

Ennemmin kuulun "varhaisten omaksujien" ja muiden nörttien sekalaiseen joukkoon; silläkin riskillä että joskus tulisi tehtyä vääriä valintoja tuntemattomilla mailla liikkuessaan! Internet on periamerikkalainen "frontier"! 

ASDF!

Kuntaliitokset!

* Kolme-neljäsosaa kuulijoista äänestää jaloillaan ulostautumalla auditoriosta *

65 kuntaa Suomeen? Kaikkea kanssa! Minulla olisi oma ehdotukseni, jonka avulla puolitettaisiin vielä hurjimmatkin tähänastiset arviot! Kokoontukaa siis piiriin tähän särkyneistä unelmista ja vihaisten lintujen vihaisista kaakatuksista koostetun vertauskuvallisen nuotion ympärille ja kuunnelkaa!

Muistan ammoisina aikoina lukeneeni netistä (citation needed), että kaikki maailman ihmiset olisi mahdollista ahtaa kutakuinkin jalkapallokentän kokoiselle alueelle (citation needed). Ehdotankin nyt, että käyttäisimme näitä tiukan tieteellisiä laskelmia (citation needed) apuna kuntaliitosten toteuttamisessa.

Kaiken ytimessä olisivat tiukkaakin tiukemmin rakennetut asuinkeskukset, kutsutaan niitä nyt vaikka Kuntakeskitysleireiksi. Nämä keskitysleirit olisivat maantieteellisesti erittäin kompaktin kokoisia; kuhunkin leiriin olisi survottu esim. 10-15  kuntaliitoksen kaikki ihmiset sekä näiden tarvitsemat palvelut (tätä kirjoittaessani mieleni alkoi jostain syystä tehdä silliä ja aladoobia!). Alue olisi niin piskuinen, että kaikki olisi helposti kävelyetäisyyden päässä. Ajatelkaas: ei enää valitusta pendelöinnistä tai siitä että lähin baari sijaitsee 60 kilometrin päässä!

Keskityskuntalaisten tarvitsemat palvelut olisi mahdollista toteuttaa äärimmäisen kustannustehokkaasti: jokaisen keskittymän sydämeen pystytettäisiin 1. Alko, 2. Työkkäri + Kela, 3. ABC 4. karaokebaari ja 5. kebabpizzeria. Työpaikkoja olisi jaossa tasan sen verran mitä em. palveluiden pyörittäminen vaatisi. Loput saisivat luvan mennä norkoilemaan Työkkärin ja/tai ABC:n kulmalle as per usual.

Itseasiassa ideani on niin ilmeisen toimiva, että miksi kukaan ei ole hoksannut tätä aiemmin? Olisimme voineet välttää kaiken sen itkun ja porun! Vieläkö Leijonan Kita pyörii telkussa? Tarvitsen tähän äkkiä patentin ja 1000 000 000 € enkelisijoituksia niin johan pääsen alkuun!

Päätän pölinäni kehottamalla jokaista teistä tukemaan nyt keväällä SUOMALAISTA OSAAMISTA JA SUOMALAISTA TYÖTÄ! Enkä tarkoita nyt Nokian jeesaamista ostamalla ei-niin-kotimaista Lumiaa vaan kehotan kaikkia suuntaamaan lähimpään hyvinvarustettuun elokuvateatteriin huhtikuussa kun kaikkien aikojen kallein Suomalainen elokuva Iron Sky saa ensi-iltansa! Kuunatseja! Avaruustaisteluita! Sarah Palin! See u there & don't be SQ!!

Crafting #1

Väliinputoajat ja uuden tekniikan mahdollisuudet

Aikana, jolloin mobiilala kehittyy huimaa vauhtia on toisinaan aiheellista pysähtyä miettimään "väliinputoajia"; ihmisten hyvin erilaiset valmiudet tekniikan omaksumisen suhteen tuottavat merkittäviä haasteita laitteiden ja eritoten käyttöliittymien suunnittelijoille. Viimeiset 3-4 vuotta päätelaitteet ovat kasvavassa määrin suunniteltu lähes yksinomaan "varhaisten omaksujien" ja muiden edelläkävijöiden ehdoilla. Tässä yhtälössä ne kuluttajat, jotka tarvitsevat kännykkää ensisijaisesti puheluiden soittamiseen ja muuhun peruskäyttöön, ovat väistämättä olleet huonossa asemassa.

Esimerkiksi Nokialta ilmestyy edelleen ns. classic -sarjan puhelimia, joissa pääosassa toki ovat perustoiminnot (eli “puhelin”, ks. 90-luku ja NMT/GSM -laitteet!), mutta myös näihin malleihin on lisätty peruskäytön kannalta vähemmän olennaisia ominaisuuksia kuten kamera, sähköposti ja nettiselain. Tämä on johtanut käyttöliittymän monipuolistumiseen ja samalla myös monimutkaistumiseen tavalla, joka ei merkittävää osaa näistä peruskäyttäjistä ymmärrettävästi miellytä. Koen että Nokia muiden valmistajien tavoin keskittyy nykyisellään liiaksi parempia myyntikatteita tuottavaan ja mediahuomiota saavaan älypuhelinkategoriaan - oikeasti helppokäyttöisen ja ainoastaan tärkeimpien ydinominaisuuksien ympärille rakennetun malliston kustannuksella.

On kuitenkin nähtävissä myös merkkejä siitä, että nimenomaan kosketusnäytöllisistä puhelimista voidaan tehdä helppokäyttöisiä. Onhan jopa yksinkertaisiksi mielletyissä “peruspuhelimissa” useita eri painikkeita, joiden käytön joutuu opettelemaan. Vastaavasti nykyinen kosketusnäytöllä varustettu puhelin on siinä mielessä tabula rasa, että näppäimiä ei periaatteessa tarvita virtanapin lisäksi ja itse näytöllä voitaisiin tarvittaessa esittää vain ne toiminnot jotka kunkin käyttäjän kannalta ovat oleellisia. Ääriesimerkkinä ruudulla voisi olla pelkästään suuret (paljon normaalin peruspuhelimen vastaavia suuremmat) numeronäppäimet - tai vielä yksinkertaisemmin pelkät suurifonttiset ja selkeät tärkeimpien yhteystietojen pikavalinnat. Laitetta voisi hallita kosketuksen lisäksi käskyttämällä sitä puheella tai jopa taittamalla laitetta tiettyjen perustoimintojen aikaansaamikseksi. Näytön virkaa tällaisessa laitteessa toimittaisi jokin elektronisen paperin ja AMOLED -teknologian pyhä kombinaatio. Niin akkukesto kuin laitteen fyysinen kestävyyskin olisivat tyypilliseen älypuhelimeen verrattuna moninkertaisia.

Valitettavasti tällaisia helppokäyttöisyyden etusijalle asettavia ja huokean hintaisia kosketusnäyttöön perustuvia laitteita en vielä ole markkinoilla nähnyt. Jotkin niiden vaatimat komponentit ovat olemassa vasta prototyyppiasteella - joskin toimivina sellaisina. Koen kuitenkin että tarve ja myös mahdollisuus moisen malliston kehittämiselle on olemassa. Näyttää siltä että mobiiliala on tällä hetkellä jonkinlaisessa siirtymävaiheessa, ja monet piirteet ja uusien teknologioiden käyttötarkoitukset vielä hakevat muotoaan. Silti uskon, että jos jollekin asialle on selkeä kysyntä, sitä tukevat ratkaisut ennenpitkää materialisoituvat eli niitä aletaan maksaville asiakkaille tarjoamaan - niin myös tässä tapauksessa.

Näen siis peruskäyttäjien(kin) tulevaisuuden kaikesta huolimatta varsin positiivisessa valossa. Lähivuosina tullaan matkaviestimissä korostamaan mm. kosketusta ja elekieltä, laitteen ominaisuuksien käyttämistä puheella, sijaintitietoon perustuvaa automatiikkaa ja pilvipipalveluiden mahdollistamaa automatiikkaa. Suurin juttu tulee olemaan kaiken tämän keskiössä oleva ihminen ja nimenomaan ihmiselle luontaiset tavat käyttää työkaluja ja viestinnän keinoja. Jo nyt suunnaksi on selkeästi muodostumassa se, että tekniikka - siis fyysinen laite ja suurimmaksi osaksi virtuaalinen käyttöliittymä - pyritään jättämään taka-alalle.. Ideaalina on, ettei esimerkiksi matkapuhelin häiritse käyttäjäänsä käytön vaikeudella eikä vaadi monimutkaisien toimintojen opettelua senkään vertaa kuin ennen vuosituhannen vaihetta myynnissä olleet peruspuhelimet.

On laajalti ennustettu, että lähitulevaisuudessa teknologia alkaa kehittyä yhä vain nopeammin.. siitä tulee niin tehokasta ja jokapäiväistä että se katoaa arkisten asioiden ja esineiden taustalle.. emmekä enää kiinnitä siihen samalla tavoin huomiota; teknologia vain “on” ja huomaamme sen olemassaolon enää vain silloin jos jokin ei yhtäkkiä toimikaan täydellisen vaivatta ja automaattisesti kuten olemme tottuneet odottamaan! Matkalla teknologiseen singulariteettiin ratkaistavanamme on kuitenkin riittämiin haasteita. Ilman näitä haasteita ja ihmisiä, jotka ne asettavat, emme kenties milloinkaan onnistuisi edellä kuvattujen ihanteiden tavoittelussa ja lopulta uusien innovaatioiden kehittämisessä todellisiksi ja toimiviksi tuotteiksi!

Twitter historiallisena ilmiönä

Mikrobloggaamisen sekä paikallisesti että maailmanlaajuisesti mahdollistava Twitter on, kuten moni muukin verkon yhteisöpalvelu, vielä varsin nuoressa iässä. Se on perustettu vuonna 2006, mutta on lyhyen olemassaolonsa aikana käynyt läpi jo lukuisia muutoksia. Sivustolla on tätä kirjoittaessa noin 200 miljoonaa käyttäjää. Mutta mikä merkittävintä, Twitterin avulla on välitetty viestejä erittäin vaihtelevissa, niin pienen kuin suurenkin mittakaavan tapahtumissa. Tweettaajat kautta maailman ovat oppineet soveltamaan palvelun muutamia keskeisiä ominaisuuksia omiin tarpeisiinsa tavoilla, joita mikään muu viestinnän järjestelmä ei yksinään olisi kyennyt tarjoamaan. Twitteriä on kutsuttu moneksi; mielestäni varsin osuvasti sitä kuvaa termi “internet-aikakauden tekstiviesti”.

Pesintä, pikkulinnut ja reviirit

Sivusto itsessään on jäsennelty muihin yhteisöpalveluihin verrattuna yksinkertaisesti. Päänäkymä koostuu kolmesta osasta. Olennaisin elementti on ruudun vasemmassa laidassa oleva Timeline -eli Aikajana-syöte, jossa näkyvät käyttäjien lähettämät viestit eli tweetit niin että viimeisin viesti sijaitsee ylimpänä. Viestit voivat olla ainoastaan 140 merkkiä pitkiä. Tästä syystä esimerkiksi niihin sisällytetyt hyperlinkit lyhennetään vain muutaman merkin pituisiksi. Hyvin tärkeä piirre viestiliikenteessä on mahdollisuus käyttää ns. hashtageja, joiden avulla voidaan muodostaa ja osallistua Twitterin sisällä käytäviin keskusteluihin, joissa erikoista on se, ettei keskustelun osapuolten tarvitse ennalta tuntea toisiaan. Viestiin voi esimerkiksi sisällyttää hashtagin #ThankYouSteve, jolloin tweettaaja on onnistuneesti lisännyt viestinsä julkiseen viestiketjuun, tässä tapauksessa muiden mukana osoittanut kunnioituksensa Applen entiselle toimitusjohtajalle, Steve Jobsille.

Välittömästi Aikajanan yläpuolella on tyhjä palkki käyttäjän omien Twitter-viestien jakamista varten. Viestiin voi liittää myös kuvan tai linkin. Edelleen jakokentän yläpuolella sijaitsee hakutyökalu, jolla voi etsiä keskusteluaiheita ja muita käyttäjiä. Tämän vieressä ovat valikkopainikkeet, joiden kautta pääsee muokkamaan omia tietojaan ja esimerkiksi sitä, keitä tai mitä päättää omassa Twitter-syötteessään “seurata” eli keiden käyttäjien viestit omalla sivulla näkyvät. Twitter-päivityksiä voivat jakaa mm. yksityishenkilöt, yritykset, järjestöt, hallitukset, poliitikot ja muut julkisuuden henkilöt. Viestit voivat koskettaa vakavia yhteiskunnallisia aiheita, vitsien kerrontaa kaverien kesken, uutisten seurantaa suoraan tapahtumapaikalta jne.. Viimeisenä sivuston oikeassa laidassa on omien käyttäjätietojen lisäksi lista juuri sillä hetkellä suosituista Twitter-verkkoyhteisön puheenaiheista näytettynä joko maailmalaajuisesti tai maan mukaan.

Mikäli palvelua käyttää esimerkiksi älypuhelimella tai tabletilla, viestejä on mahdollista tarkastella suhteessa omaan maantieteelliseen sijaintiin satelliittien avulla tapahtuvan paikannuksen ansiosta. Tällöin Aikajana mukautuu näyttämään käyttäjän välittömässä läheisyydessä tapahtuvia Twitter-ilmoituksia. Eräs toinen Twitterin huomattava vahvuus on sen soveltuvuus monille erilaisille päätelaitteille kuten tietokoneille, älypuhelimille ja jopa vanhemmille 2G-matkapuhelimille. Vaikka palvelun virallinen sivusto twitter.com on melko yksinkertainen toimintoineen, esimerkiksi tietokoneelle ja tabletille erikseen ladattavissa olevat moninaiset Twitter-clientit eli ohjelmat saattavat olla huomattavasti monipuolisempia. Ne antavat käyttäjälle mahdollisuuden sijainnin hyödyntämiseen ja monien erillisten Aikajanojen yhtäaikaiseen seuraamiseen mm. ystävien, uutisten tai hashtagien mukaan järjestettyinä.


Vihaiset Linnut

Twitterillä on ollut näkyvä rooli mm. Egyptin kansannousussa vuoden 2011 keväällä ja myös hieman vähemmän mairittelevasti Englannin mellakoissa nyt alkusyksystä. Mikroblogin käyttäjät - näissä tapauksissa siis kansanliikkeen aktivistit ja toisaalla mellakoivat väkijoukot - ovat menestyksekkäästi käyttäneet palvelua mm. poliittiseen ajatustenvaihtoon, kansanjoukkojen järjestäytymiseen sekä viime kädessä valtaapitävien tahojen suoraan vastustamiseen Twitterin mahdollistaman hajautetun, tilapäisen ja sijaintiin perustuvan kommunikoinnin avulla. Työkaluina näillä ihmisillä on ollut lisäksi muita yhteisöpalveluita kuten Facebook, blogisivustot ja jossain määrin myös YouTube.

Muista viestinnän välineistä Twitter kuitenkin erottautuu ainakin niin, että sitä on mahdollista käyttää joustavasti osana muita teknologioita, myös vanhempia sellaisia. Esimerkiksi Egyptissä silloinen hallitus pyrki saamaan kapinallisten viestintäverkot alas mm. katkomalla internet-yhteyksiä täysin suurissa osissa maata. Kansalaiset pystyivät tästä huolimatta edelleen hyödyntämään Twitteriä lähettämällä ja vastaanottamalla tweettinsä tekstiviestimuodossa tavanomaisten matkapuhelinverkkojen välityksellä käyttäen ei-älypuhelimiksi luokiteltavia päätelaitteita (kuten Nokia 1100).


Muuttolinnut

Twitter on selvästi erinomainen ns. elektronisen kansalaisvaikuttamisen ja yleisen keskustelun apuväline. Tämän, kuten myös muiden verkkoyhteisöpalvelujen avulla ihmiset voivat vaihtaa ajatuksiaan suhteellisen vapaasti sekä järjestää esim. flash mob/smart mob -tyylisiä tapahtumia, joissa on osallisina toisilleen ventovieraita ihmisiä, jotka kokoontuvat jonkin yhteisen aatteen vuoksi hyvin lyhyeksi aikaa.

Vaikuttaa perin ihmeelliseltä, että Twitter on lyhyen olemassaolonsa aikana niin monella tapaa vienyt eteenpäin ihmisten viestinnällisiä valmiuksia ja tuonut eräänlaista järjestystä ja “älykkyyttä” paikkoihin ja tilanteisiin joissa niitä ei olisi muutoin ollut. Tweetit, hashtagit ja muut tälle palvelulle ominaiset piirteet ovat jo tulleet osaksi yhteiskuntien kehitystä ja jopa identiteettiä. Varmaa on ainakin se, että tämän - ja muiden samankaltaisten viestintäpalveluiden muovaamaa tulevaisuutta emme mitenkään pysty ennustamaan!